Kuopion Koululentisturnaus pelattiin torstaina 24.10.

30.10.2019



Palkinnot
Palkinnot

Turnaus toteutettiin Puijo Wolley Junioreiden, Kuopion kaupungin ja Lentopalloliiton yhteistyönä. Turnauksessa olivat mukana 3. ja 4. luokkalaiset noin kymmenestä koulusta.

Koululentis on mahdollisuus

Koululentis - Koululentiskampanja - on tärkeä toiminto seuran, koulun ja kodin yhteistyön kehittämisen, mutta erityisesti pelaajien ja jopa valmentajarekrytoinnin näkökulmasta.

Erityisesti tämä mahdollisuus korostuu 1-4-luokkalaisten kohdalla, joilla ei vielä välttämättä ole lajivalintaa tehty. Lapset ovat pääosin vielä uteliaita ja halukkaita kokeilemaan uusia lajeja. Onnistuminen liikuntatunnilla/lajiesittelyissä tuo lapsia seuran toimintaan mukaan.

Konsepti hallussa

Oleellista on se, että seuroilla on koulujen suuntaan tarjolla toimintamalli - konsepti/kokonaisuus, jolla kouluja lähestytään ja yhteistyötä tarjotaan. 

On tärkeää, että Koululentiskampanja ei rajoitu vain ja ainoastaan yhteen Koululentiskampanja -viikkoon tai vierailuun. Toiminnan on syytä olla laajempi toimintakokonaisuus, joka jakautuu pitemmälle aikajänteelle eri toimenpiteineen - huipentuen Koululentisturnaukseen.

Toiminnan tavoitteena on innostaa lapsia hakeutumaan seuraharjoittelun pariin, tavoitteena osallistua ja pärjätä Koululentisturnauksessa, sekä houkutella lasten vanhempia valmentamaan ja sitä kautta varmistamaan harrastamisen jatkuminen.

Miten liikkeelle?

  1. Seura päättää lähteä aktiivisesti toimimaan koulun/koulujen suuntaan.
  2. Seura kontaktoi yhteistyökoulut
  3. Yhteys tarvittaessa aluepäällikköön - hän auttaa.
  4. Seurassa rakennetaan konsepti, jossa huomioidaan laajempi toimintakokonaisuus:
    1. Opettaja -koulutus (aluepäällikön tuki)
    2. Oppilasryhmäohjaus liikuntatunneilla
    3. Koulupäivien jälkeinen mahdollisuus tutustua lajiin seuran harjoitusvuoroilla (omana tapahtumana)
    4. Kaveriviikko (pelaajat päättää, valmentaja mahdollistaa)
    5. Koululentisturnaus
  5. Seuralla on osoittaa toimintaan Koululentisyhteyshenkilö
  6. Seura kouluttaa Koululentiskouluttaja -ohjaajia (kysy lisää aluepäälliköltä)

Kuopion Koululentisturnauksen tiedot:

  • 3- ja 4-luokkalaisille, sekajoukkueet mahdollisia
    • 3-luokkalaisia 23 joukuetta
    • 4-luokkalaisia 28 joukkuetta
  • Joukkueiden humoristiset nimeämiset joukkueiden taholta
    • Lentoperunat, Kettupallot, Pihkisleijonat, Sarvimursut...
  • Puijo Wolley Juniorit vastasi tuomaritoiminnasta (junioripelaajat)
  • Demopeli Puijo Wolley Junioreiden naisten liigapelaajien toimesta
    • pelaamisen mallinnus
    • säännöt käytännössä
  • 102 ottelua
    • 3-luokkalaiset 46 ottelua
    • 4-luokkalaiset 56 ottelua
    • kenttiä 11
    • lentopalloverkkoja 3
    • sulkapalloverkkoja 8
    • pakolliset 3 kosketusta - kaikkien pelaajien aktivointi
    • koppi sallittu (ei hyökätessä)
  • aikapelinä - 8 minuutin erät, ei puolten vaihtoa
  • 5 minuutin väli otteluissa, joukkueiden organisoituminen kentille
  • turnauksessa on kuulutus
    • osoittautunut toimivaksi, sillä aina alussa joutuu vähän  "metsästämään" joukkueita paikalle
    • pelien kellotus - pelien käynnistäminen ja päättäminen
    • demopelin selostus
      • pelin mallinnus - miten peliä pelataan
      • säännöt käytännössä pelin kulun mukaan
    • oppilaiden/pelaajien haastattelut
    • opettajien haastattelut
    • liigapelaajien ja valmentajan haastattelu
    • muu infoaminen
  • Palkitseminen
    • Sarjojen voittajat palkitaan tuotepalkinnoin (koko koululle) - koululiikuntaa tukevat palkinnot (Kuopion kaupunki)
    • Tsemppijoukkueet
    • Puijo Wolleyn tuotepalkinnot
  • Yhteiskuva

Lisätietoja

Koulutus- ja aluepäällikkö Pertti Kulluvaara sekä Niina Pirskanen (niina.pirskanen(at)puijowolley.fi) auttavat ja jakavat kokemuksiaan mielellään.