Valmentajien keskinäinen työn ja tekemisen arvostus sekä kunniottaminen

Osa 2: Joukkueiden rakentaminen - värvääminen ja rekrytoiminen...

Joukkueiden rakentaminen

Vanhemmat ikäluokat ja joukkueet ovat aina riippuvaisia perässä tulevista ikäluokista. Ryhmien ja joukkueiden perustamisessa tulee kiinnittää huomiota siihen, että ryhmän koko on riittävän suuri tai/ja että takana on tulossa, kasvamassa uusia ikäluokkia – edellä kulkevien ikäluokkien tueksi ja turvaksi. On myös hyvä pohtia, tulisiko meidän aktivoitua ja tarjota toimintaa jo ennen kouluikää ja siten vahvistaa pelaajavirtaa seuraan?

Pienten paikkakuntien kohdalla pelaajapula on usein ensimmäinen ja ”Iisakin kirkon” kokoinen haaste, sillä alhainen syntyvyys sekä kilpaileva(t) laji(t) eivät ainakaan helpota toimintaa. Tulee tilanteita, että ei auta, vaikka olisi kuinka järjestelmä kunnossa – pakko on kääntyä naapurin puoleen ja tiedustella miten edetään, jotta nykyisille pelaajille saataisiin järjestettyä mahdollisuus jatkaa lajin parissa. Tästä menettelytavasta, jossa pienen paikkakunnan pikkuseurasta ollaan yhteydessä isoon seuraan, löytyy myös hyviä esimerkkejä.

Isompien paikkakuntien ja kaupunkien kohdalla, jossa on kestävä väestöpohja ja -kehitys, on jo lähtökohtaisesti paljon paremmat edellytykset jatkuvuudelle kun seuran järjestelmät ja ”itse tuote” ovat kunnossa ja toimivat. Menestystä pitäisi tulla seuran oman pelaajatuotannon kautta.

Pelaajien värvääminen/rekrytointi

Valitettavasti usein yksilön ja pelinkehittämisen ainoa ratkaisu on se, että etsitään juuri sillä hetkellä parempia pelaajia ympäristön seuroista tukemaan oman seuran parhaimpien pelaajien kehittymistä ja voittamista. Nämä värväämiset/rekrytoinnit ovat liian usein tuloseuran valmentajasta/valmentajista lähtevä toiminto – harvemmin lähtöseuran valmentajasta ja harvoin seurajohtoinen toimintamalli.

Tällä hetkellä minua huolettaa erityisesti junioripelaajiin kohdistuva ja esiin nouseva aggressiivinen värväys/rekrytointi. Aggressiivisuudella tarkoitan sitä, että seuravalmentaja lähestyy aktiivisesti jopa useamman lähiseuran junioripelaajia suoraan, keskustelematta lainkaan kyseistä pelaajaa valmentavan valmentajan kanssa. Tämä toiminta tuntuu aktivoituvan erityisesti siinä vaiheessa kun tullaan aluevalmennustoiminnan piiriin.

Värväyksen pahin skenaario

Valmentaja on värvännyt yhteensä neljä pelaajaa kahdesta naapurikunnan seurasta – kaksi pelaajaa molemmista seuroista. Värvätyt neljä pelaajaa saavat pelipaikan uudesta seurasta ja värväyksen suorittanut valmentaja on innoissaan – nyt mennään pitkälle!

Värväystä harjoittaneen valmentajan joukkueesta kuitenkin kolme pelaajaa lopettaa, koska he kokevat tulleensa väärin kohdelluiksi (vielä vähemmän peliaikaa). Värväyksen kohteeksi joutuneet joukkueet lopettavat, koska eivät uskalla lähteä sarjaan seitsemällä pelaajalla kun apuja ei vain löydy – tulos: 14 pelaajaa ja 4 valmentajaa lopettaa ja kaksi ikäluokkajoukkuetta on ”lakkautettu”. Värväyksen kokonaistulos: -17 pelaajaa, -4 valmentajaa, pelaamisen väheneminen, pitemmät harjoitus- ja pelimatkat. Yllämainitun lisäksi on vielä laaja-alaiset talousvaikutukset (sponsorituotot ja kausi- ja jäsenmaksutuotot seuroille, kilpailu- ja lisenssituotot liitolle, yritystalouden tuotot paikkakunnille, jne…).

Eli, värväys-/rekrytointitoiminta ei ole ongelmatonta värväävälle osapuolellekaan – siinä on aina kääntöpuoli: jos värväävän valmentajan joukkueessa on ennestään jo esim. 8-9 pelaajaa, niin oman seuran pelaajien peliaika vähenee – vaihtopenkin päässä aikaisemmin istuvat pelaajat ovat vielä kauempana pelipaikasta ja -ajasta, koska uudet ”pelaajahankinnat” vievät heiltä sen mahdollisuuden. Edessä on konflikti, drop out ja imagotappio seuralle.

Kun on lähdetty värväämisen/rekrytoinnin tielle, herää kysymys: onko näillä ”sivuvaikutuksilla” mitään väliä – onko se itse asiassa toivottu tulos?

"Pelaajasta luopuminen"

Tässä kohtaa otan myös toisen näkökulman. Hyvä valmentaja osaa myös luopua pelaajistaan ja onneksi meillä löytyy sellaisiakin valmentajia. Meistä kaikista ei tule huippuvalmentajia vaikka kuinka haluaisimme – näin se vain on. ”Hyvä valmentaja osaa luopua pelaajistaan” tarkoittaa sitä, että valmentaja tunnistaa omat rajalliset kykynsä ja ohjaa pelaajia, joille ei pysty tuottamaan lisäarvoa, eteenpäin sellaisten valmentajien ohjaukseen, joiden tietää pystyvän kehittävän pelaajaa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita automaattisesti sitä, että vastaus löytyy oman seuran ulkopuolelta, päinvastoin. Meidän tulee aina ensimmäisenä tutkia mahdollisuudet oman seuran sisällä ja vasta sitten kääntää katseemme muihin seuroihin.

Muistetaan siksi myös lukea Kilpailusäännöt ja eri sarjojen sarjamääräykset, josta ilmenee erilaiset työkalut ja mahdollisuudet Urheilijan polun toteuttamiseen omassa tai lähialueen seurassa (mm. yli-ikäisten käyttö, seuran sisäiset pelaajasiirrot, jne.).

Itse näen ja koen, että edellä mainitusta syystä johtuen meidän on oltava erittäin tarkkana joukkueiden rakentamisen ja toimintatapojen suhteen. Millaista jälkeä ja vahinkoa asiaton ja osaamaton ”rekrytointi/värvääminen” voikaan aiheuttaa laajemmassa mittakaavassa?