Lentistapahtumia lajiesittelyitä varten

30.11.2018

Kuva Nurmeksen Seppojen lenti-ilmoituksesta
Kuva Nurmeksen Seppojen lenti-ilmoituksesta

Lajiesittelyitä olisi hyvä järjestää pitkin vuotta, jotta uteliaille ja harrastusta etsivälle löytyisi useammin mahdollisuus löytää salille ja itselleen upea harrastus.

Tällä hetkellä lajiesittelyitä toteutetaan usein elo-syyskuun aikana kun koulut alkavat, sekä Koululentopallokampanjan yhteydessä. Nämä eivät kuitenkaan yksin riitä - toiminnoilla pitää olla toistuvuutta ja jatkuvuutta. Näin ajankäytön ja elämän eri vaiheissa olevat löytävät tiensä juuri lentopallon pariin.

Lajiesittelytilaisuuksilla voi olla useita tavoitteita/tarkoituksia:

  1. kohdennettu valmentaja & pelaajarekrytointi tiettyyn ikäluokkaan
  2. yleensä valmentaja & harrastajamäärän kasvattaminen
  3. drop out -urheilijoiden "metsästäminen"

Seurat avainasemassa - aluepäällikkö apuna

Tulevan viikonvaihteen sunnuntaina 2.12. järjestetään yksi tällainen tapahtuma Nurmeksen Seppojen kanssa yhdessä. Tarkoituksena on kiinnostuksen herättäminen lajin pariin ja sitä kautta elinvoimaisuuden ja tulevaisuuden varmistaminen.

Tavoitteena on luonnollisesti löytää lajista kiinnostuneet lapset ja vanhemmat, joiden kanssa lähdetään yhdessä suunnittelemaan toimintaa. Samassa tilaisuudessa voi nimittäin rekrytoida molempia - pelaajia ja valmentajia.

Vastuut ja roolit

Päävastuu tapahtuman järjestämisessä on luonnollisesti seuralla. Aluepäällikkö on mielellään seuran tukena tapahtuman suunnittelussa ja toteutuksessa kun sopiva päivämäärä on löydetty.

Seuran vastuulla on mm.:

  • salin varaaminen
  • tiedotus ja markkinointi (esim. kouluille)
  • seuran valmentajien osallistaminen
  • tapahtumatarjoiluijen järjestäminen
  • yllä mainittujen toimenpiteiden kustannukset

Aluepäällikön vastuulla:

  • ohjelman rakentaminen (sovitun mukaisesti)
  • ohjelman toteutus (sovitun mukaisesti)
  • infotilaisuus vanhemmille
  • tiedotus ja markkinointi omia kanavia hyödyntäen

Ennen lajiesittelytilaisuuksia on erittäin hyvä olla suorittanut lajiesittelyitä kouluilla, jossa oppilaat ovat saaneet ensipuraisun lajista ja koulun välityksellä on päästy jakamaan tietoa edessä olevasta lajiesittelypäivästä.

 

Kaveriviikko on yksi tapa

Lajiesittelyitä voi toteuttaa myös niin, että järjestää omalle joukkueelle "Kaveriviikon". Tuolloin pelaajarekrytointi kohdentuu joukkueen tarpeisiin.

Kaveriviikko on ajanjakso, jossa joukkueen pelaajat tuovat mukanaan kavereita ja opettavat heille lajin saloja, innostaen heitä mukaan lentopallon pariin. Joukkueen valmentaja ei tuolloin valmenna, vaan on enemmän täyttämässä "lain kirjainta" (täysi-ikäinen henkilö salissa). Toki valmentaja auttaa pyydettäessä ja huolehtii turvallisuudesta.

Rohkeasti kokeilemaan

Lähtekää rohkeasti järjestämään ja kokeilemaan Lajiesittelytapahtumaa ja sen toimivuutta seuranne toiminnassa. Samassa tilaisuudessa voi löytää niin pelaajia kuin valmentajiakin. Aluepäällikkönänne autan mielelläni niin halutessanne.

Ota yhteyttä ja lähdetään suunnittelemaan seurallenne omaa toimenpidekokonaisuutta.

Liitteet